Loma-aamiainen

by - elokuuta 21, 2015

Kuvassa näkyy vilahdus meidän pöydän uudesta ilmeestä, josta lisää vielä myöhemmin.
Tämä tyttö nauttii vielä viimeisistä lomapäivistä ennen töihin paluuta. Kyllä sitä oli aivan loppu ennen loman alkua, kun oli pari lukukautta painanut sekä työtä, että koulua. En tiedä tuntuuko vieläkään siltä, että olisin täysin palautunut rupeamasta. Voin kertoa, että ensimmäiset lomapäivät menivät ihan vain löhötessä ja nauttiessa siitä, ettei ollut yksinkertaisesti mitään tekemistä. Nyt onkin sitten tullut reissattua molempien vanhempien luona Järvenpäässä ja Oulussa, nähtyä kavereita ja nautittua muutenkin kesästä. Nämä viimeiset päivät jatkuvat kutakuinkin samoissa merkeissä.¨

Aamut alkavat aina kunnon aamupalalla. Sillä, jos tämä tyttö ei saa ruokaa, iskee armoton kiukku ja päivä on pilalla. Sanoisin, että tämä omassa ylhäisessä yksiössään reissaava salamatkustaja on osasyynä asianlaitaan. En nimittäin ole aikuisiällä kovin kummoinen syömään aamuisin, mutta nyt ei ole ollut puhettakaan siitä, että yksikään ateria jäisi välistä.
Aamupalan ohella selailen tabletilla nettiä. Viimeaikoina, olen etsinyt uusia blogeja seurantalistalle.

You May Also Like

0 kommenttia