Suomalainen design yllätti

elokuuta 25, 2015

Nyt täytyy myöntää, että minä en aina ihan tätä uusinta desingia ymmärrä, enkä ole juurikaan seurannut mihin Suomessa ja maailmalla olllaan menossa. Minulle tulee desingista mieleen kaikenlaiset oudot ja ihmeelliset ratkaisut, joiden ymmärtämiseksi pitää olla tutkinto. Minä tykkään enemmän perinteisistä jutuista, joten minusta tuntuu, että koko desing menee minulta korkealta hilserajan yli. Tiedän olevani väärässä ja desing on paljon muutakin kuin vänkyröitä muotoja ja selittämättömiä ratkaisuja. Kuten esimerkiksi tämä: Tutustuin minulle uuteen blogiin kuin Muotopuoli ja sitä kautta myös nuoreen suunnittelijaan Jutta Tanniseen, siis ainakin näin blogia lukemalla. Tätä kautta löysin tieni myös JUTAN verkkokauppaan silmäilemään tämän nuoren naisen luomuksia.
Kuvat lainattu täältä.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nettikaupassa oli parikin juttua, jotka pitäisi kotiin saada.
Ainakin nuo lasinaluset, hiirimatto ja kirjekuorilaukku olisivat oikein tervetulleita meille. Itseä kiehtoo varsinkin tuo nuden värinen nahka, mikä on yllättävää varsinkin laukun kohdalla kun suosin vaatteissa ja asusteissa lähinnä mustaa. Lasinalusten ja hiirimaton kanssa minua kiehtoo juuri se, miten ne tulevat patinoitumaan ajan kanssa ja saamaan enemmän luonnetta.  Sen lisäksi muoto on kiehtovan simppeli. Ei ihan se tavallisin valinta.

Isoin plussa näissä tuotteissa minun mielestäni on se, että ne ovat käsintehtyjä. Arvostan kaikkia kädentaitajia ja tuen aina riemuiten suomalaista käsityötä. Se on ihmeellistä, miten jotkut voivat saada aikaan jotain todella upeaa pelkästää käsillään. Kyllä minä nämä kaikki tuotteet vielä ajan kanssa kotiutan jollain tapaa. Sitä ennen ihastelen kuvia.


P.S. Mietin tässä ohimennen omaa suhdettani kaikkiin desing juttuihin ja aloin ajatella, että pitäisikö minun ruveta ihan blogissa käymään tätä aihetta läpi??? Täytyy olla muitakin "juntteja", jotka sanovat etteivät ymmärrä desingistä hölkäsen pöläystä. Voisin tehdä postauksia minulle mieluisista desing löydöistä ja sivistää ainakin itseäni ihan näin julkisesti. Hmm. Pitääpä pistää korvan taakse tämä tällainen idea.
Tunteeko joku muukin olevansa varsinainen desing juntti? Kommentoikaa. Se käy ihan helposti ihan tämän viestin alta. ;)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mulla on tullut tuo syttyminen Design tuotteisiin vasta viime vuosina. En kuitenkaan halua hakea jokaiseen kodin käyttötarkoitukseen soveltuvaa design tuotetta, sillä erilaiset ja eri aikakausien huonekalut ja esineet tuovat kotiin kerroksellisuutta ja mielenkiintoisuutta. Muutama harkittu esine meillä on designia ja niiden oletan myös kestävän aina hamaan tappiin saakka. Nämä Jutta Tannisen tuotteet oli mulle aivan uusia ja tosi hyvä linkkivinkki. Voi olla, että nappaan joululahjaksi jotain täältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle desingtuote on tähän asti ollut yhtä kuin ruma huonekalu, mutta kyllä tässä pientä heräämistä on selvästi tapahtunut. Hyvin suurta osaa Artekin tuotteista vihaan edelleen sydän juuriani myöten, mutta varsinkin näistä uusista on löytynyt suosikkeja. (Aaltomaljakot ovat tosin jostain käsittämättömästä syystä alkaneet kiehtoa, mutta pysytään hiljaa siitä. ;))

      Poista
  2. Oi miten minä nyt vasta havahduin tähän tekstiin. Kiitos kauniista sanoista! Tuli tosi hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Nämä ovat tuotteita, joista puhuu mielellään jo kauniin ulkonäön vuoksi.

      Poista