Neuvolan kotikäynti

by - lokakuuta 21, 2015

Ajattelin nyt tehdä pikaisen postauksen neuvolan kotikäynnistä. Joillekin ystävilleni neuvolan kotikäynti ennen vauvan syntymää on ihan uusi juttu, jotkut ovat kuulleet siitä. Meidän neuvolan terveydenhoitajamme kertoi, että tämä käytäntö on otettu meidän piirissämme vasta käyttöön ja hän ei ollut tehnyt kovinkaan montaa käyntiä ennen tätä. Tämä on täysin vapaaehtoinen käynti ja minäkin ymmärrän sen etteivät kaikki halua vieraita ihmisiä kotiin "nuuskimaan". Tämän oman kokemuksen perusteella voin sanoa etten minä ainakaan tuntenut oloani sellaiseksi, että joku on tullut minun kotiini nuuskimaan. Itse ajattelen, että näin esikoista odottaessa haluan kokea kaiken mahdollisen, myös ne kaikkein ikävimmät lääkärinkäynnitkin. Joten en oikeastaan edes miettinyt kun lupauduin tähän. Asiaa toki helpottti se, että olen aivan hulluna meidän terveydenhoitajaamme.

Käynti kesti hieman yli tunnin, josta suurimman osan ajasta me istuimme sohvalla juttelemassa. Terveydenhoitaja ei käynyt asuntoamme läpi huone huoneelta, eikä kommentoinut mitään. Kissoistakaan ei tullut negatiivista palautetta. Hän suhtautui todella hyvin siihen, että talossa on useampi lemmikki. Tiedän, että ainakin silloin kun minä olen ollut vauva, neuvolantätini arvosteli useamman lemmikin talouttamme ja povasi minusta superallergikkoa.
Keskustelun aiheet käsittelivät kuulumisiani, imetyspäätöstäni, tulevaa synnytystä ja tulevaisuutta vauvan kanssa. Käsittelimme asioita pitkälti minun näkökulmastani, mikä oli mukavaa. Lisäksi, kotona on aina erilainen ilmapiiri kuin terveydenhoitajan vastaanotolla. Kotona on helppo olla rennompi. Lisäksi makuuhuoneessa pääsin näyttämään aivan konkreettisesti mihin vauvan tavarat tulevat aikanaan sijoittumaan. Terveydenhoitaja kyseli myös paljon siitä mikä minua mahdollisesti pelottaa tässä kaikessa tulevassa. En tiedä mikä on, kun minua ei oikeastaan pelota. Äidiksi tuleminen ja tämä kaikki muu on tuntunut minusta hirvittävän luonnolliselta ja ihanalta. Jotkut käytännönasiat tuottavat pientä päänvaivaa ja monesti minua ärsyttävät yli-innokkaiden ystävien moneen kertaan saadut neuvot, mutta se on kaiketi ihan normaalia. Kuuntelimme tällä käynnillä myös tuttuun tapaan vauvan sydänääniä, jotka olivat kissoille melkoinen ihmetyksen aihe. Eivät olleet mokomat kuulleet moista tykytystä aikaisemmin. Ihan lopuksi kävimme läpi vielä niitä tukipalveluita, joita kunnalla on tarjota perheille.

Minusta tämä neuvolan kotikäynti oli oikein onnistunut ja mukava. En kokenut sitä tungettelevaksi, enkä sellaiseksi, että olisin itse tai kotini olisi jonkinlaisen suurennuslasin alla tai minua arvosteltaisiin vanhempana ennen kuin laosi olisi edes syntynyt. Mutta kuten sanoin, olen hulluna meidän omaan terveydenhoitajaamme, joka on sopivassa määrin realisti ja hyvin elämänmyönteinen. En tiedä olisiko käynti ollut yhtä miellyttävä jonkun toisen kanssa. Mutta jos sinulla on hyvä suhde omaan hoitajaasi ja  sinulle tarjotaan tällaista madollisuutta, niin suosittelen. Kotikäynti on muutakin kuin sitä painon arviointia ja muuta terveydellistä. Siinä pääsee vähän paremmin puhumaan niistä omista tunnoistaan ja mahdollisista peloistaan sille ihmiselle, joka tulee tekemään suurimman osan niistä terveystarkastuksista tulevalle vauvalle.

You May Also Like

0 kommenttia