2015-11-02

Uutta ilmettä

Huolimatta päänsäryn täyteisestä viikonlopusta, jaksoin hieman päivittää kodin ilmettä. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka rakastaa kauniita asioita ympärillään, mutta kyllästyy helposti jos ympäristö pysyy pitkään samana. Sen vuoksi juuri piensisutuksen (tuikkukuppien, koriste-esineiden yms.) säännöllinen muuttaminen on minulle tärkeää ja mieluista puuhaa. Siihen saattaa mennä helposti koko päivä tai viikonloppukin. Sen vuoksi olen kova hamstraamaan maailmalta mukaan erilaisia koriste-esineitä, joita varten minulla on oma kaappinsa. (Joka pitäisi muuten siivota ja järjestää taas.) Vanhimpia juttuja pitää tietysti välillä karsia ja kissat pitävät myös omalta osaltaan huolen siitä, että me emme vallan huku kaikkeen pieneen tilpehööriin.

Ajattelin kuitenkin ottaa hieman kuvia ja näyttää teille taas mitä tuli muutettua. Keskityin tällä kertaa enemmäkseen olohuoneeseen ja eteiseen.


Ruokapöydälle kaivoin jemmastani hieman toisenlaisen tuikkutelineen. Muistaakseni se on jälleen yksi kierrätyslöytö ystävän luota. Todelliselta väriltään se on laivastonsininen ja olen aika-ajoin miettinyt sen spray-maalaamista ihan mattamustaksi. Väriero on sen verran hiuksenhieno, ettei moista ole vielä tullut tehtyä. Se on kuitenkin mitä todennäköisimmin edessä vielä tulevaisuudessa. Aikaisemmin kukat olivat keskellä pöytää ja tuikut pöydän reunalla, joten vaihtelun vuoksi ne saivat nyt vaihtaa paikkaa.



Jotkut ovat ehkä panneet merkille, että meidän ruokapöydällä näkyy usein kimppu ruusuja. Minusta on yksinkertaisesti ihanaa ostaa kerran viikossa itselleni pieni kimppu kukkia. Suosin lähes aina ihan perus ruokakaupasta saatavia Reilun kaupan-kimppuja, joilla on hintaa noin 5-10 €. Useimmiten ne ovat ruusuja, joskus tekee mieli neilikoita ja keväisin haluan puolestaan tulppaaneita. Näistä kyseisistä kukista menee oma osuuteensa roosanauhakeräykseen. Tällä kertaa olen sujauttanut kaksi pitkävartista ruusua kirkkaaseen pullomaiseen, maljakkoon, neljä pienempää pieneen tuikkukuppiin ja vielä yhden Iittalan Ice cube tuikkukulhoon. Kuka sanoi, että kukat kuuluvat maljakkoon?

Eteiseen laitoin nuo viime vuonna Indiskasta ostamani oksat tuollaiseen vanhaan maljakkoon, jonka alkuperää en edes tiedä. Tuon rottinkipunoksen alta löytyy ihan lasinen maljakko, joten se kestää myös vettä. Tuikkukulhot ovat Syysiltoja kotona ja valokuvausta kanavalla-postauksesta tutut Golden winter wood-tuoksukynttilöistä jääneet lasit, jotka ovat omasta mielestäni sen verran kauniita, että käytän niitä edelleen. Olen myös tuuminut, että joku saattaa saada tänään kierrätyshenkisen lahjan itsetehdyn kynttilän muodossa. Katsotaan miten ehdin...


Olohuoneen sivupöydälle kokosin pienen joukon kynttilöitä. Kynttilänjalka ja kaksivärinen tuikkukuppi ovat melkoisen tuoreita löytöjä H&M Homesta. Minun on itseasiassa pitänyt jo pitkän aikaa esitellä ne täällä. Kynttilänjalkoja löytyy ainakin verkkokaupan valikoimista. Tuikkukuppeja en löytänyt, mutta ehkä niitä vielä löytyy joistain myymälöistä. Itseasiassa minä mietin niiden hankintaa vuoden päivät. Bongasin ne noin vuosi sitten jostain sisustuslehdestä ja ihastuin kerta heitolla, todellisuus ei kuitenkaan silloin vastannut odotuksiani, joten jätin ostamatta. Ne kuitenkin palailivat vuoden aikana mieleeni yhä uudestaan ja kun löysin niitä noin kuukausi sitten käydessäni H&M:llä, päätin napata mukaan kolme. :) Jotkut jutut vain tarvitsevat yksinkertaisesti aikaa hautua.




Olohuoneen pöydälle kokosin melkoisen tavanomaisen asetelman tuikkuja ja kynttilöitä, joita poltetaan lähes joka ilta. Kaksiväriset tuikkukupit ovat, kuten aikaisemmin kerroin H&M Homesta ja tuo koristeellinen, pyöreä on puolestaan Indiskasta. Maljakko, jossa on iso pronssin värinen kynttilä on Ikeasta. Mallin nimi on Kanist, eikä sitä ole hinnalla pilattu. Oikein kaunis ja on meillä myös ihan maljakko käytössä. Kynttilänjalka on puolestaan Iittalan 120mm:nen Festivo, joka on vanha joululahja mieheni äidiltä, aivan kuten ylhäällä vilahtanut Ice cube.
Olen itseasiassa oppinut vasta nyt vähän aikaa sitten arvotamaan Iittalan tuotteita ja nyt on moneen tuotteeseen iskenyt varsinainen himo. Eiköhän meillä tulla näkemään tulevaisuudessa enemmänkin kyseisen valmistajan tuotteita.

2 kommenttia:

  1. Tuo lasinen rottinki päällysteinen maljakko on kulkeutunut teille meiltä. Ostin sen asuessani opiskelija asuntolassa kaunistukseksi pöydälle, koska huoneiden sisustus ja stailaus oli suhteellisen askeettinen. Piti sitten itse vähän kohentaa asuin ympäristöä ja lisätä viihtyvyyttä. Myöhemmin hankittuamme oman kodin ja sisustus tyylin muututtua piti tehdä kodin tavaroiden inventaario. Kodin tavaroiden karsimisen yhteydessä luovutin maljakon uudelle omistajalleen. Ostin maljakon tyyliin 2003, joten se on yli 10 vuotta vanha ja vielä noin hyvässä kunnossa. Tässäpä tämä maljakon historia. Toivottelen paljon iloisia tulevia vuosia kestävälle, hyvin palvelleelle maljakolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin selvisi. Toisaalta, olisihan tämä pitänyt arvata mistä tuo maljakko on meille hiipinyt. :D

      Poista