Eihän se mennyt yhtään niin kuin mietittiin

joulukuuta 29, 2015

Tämä on taas sellainen blogipostaus, joka ei välttämättä sovi ihan kaikille. Avaan nimittäin hieman synnytystäni, joka ei mennyt niin kuin olin aina kuvitellut. Joten, ne jotka kokevat ettei aihe innosta, voivat odotella rauhassa seuraava postausta jostain muusta aiheesta.


Ensinnäkin, en tule enää ikinä uskomaan, jos joku sanoo minulle; "Kyllä sinä kohta synnytät. Sun kroppa vaikuttaa olevan aivan valmis siihen." Kyllähän minua supisteli sieltä raskauden puolesta välistä asti, mutta eipä se minun kroppaani tehnyt yhtään sen valmiimmaksi. Pari viimeistä päivää ennen synnytystä tapasin sanoakin, että meidän vauva on päättänyt syntyä vasta juhannuksena, sillä mitään merkkejä mahdollisesta synnytyksestä ei näkynyt. Jotenkin tuntui, että supistuksetkin olivat muuttuneet entistä ponnettomammiksi.
Minulla oli jälleen lääkärinaika Kätilöopistolla, jossa tarkasteltiin vauvan vointia ja niitä maksa-arvoja. Yllättäen lääkäri otti puheeksi synnytyksen käynnistämisen. Sanon yllättäen, koska melkoisena yllätyksenä se tuli, vaikka tiedän raskaushepatoosin hoitomuodon olevan käynnistetty synnytys. Samalla kertaa kuitenkin totesimme, että odottelisimme vielä viikon sitä luonnollista käynnistymistä, koska arvoni toistaiseksi sallivat sen. Suunnittelin siis viikonloppuni tämän mukaan ja totesin, että minulla on hyvää aikaa hoitaa joululahjaostokset pois jaloista ennen seuraavaa lääkärinaikaa, joka olisi 23 päivä. Homma alkoi näyttää siltä, että olisimme joulun sairaalassa. Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä samainen lääkäri soitti ja kysyi onko minulla suunnitelmia illaksi. Hän oli konsultoinut toista lääkäriä ja he olivat tulleet siihen tulokseen, että synnytykseni käynnistettäisiin sittenkin, vielä samana iltana. Eihän siinä muu auttanut kuin soittaa miehelle ja ottaa laukut kantoon, me lähtisimme saamaan vauvan.

Koska tilanteeni oli kaikin puolin epäkypsä, homma hoidettaisiin pitkällä kaavalla. Käynnistys aloitettiin ballonkilla illalla ja seuraavana aamuna lapsivedet päästettiin. Meikäläisen kroppa ei vain suostunut lähtemään hommaan mukaan ollenkaan ja sain kateellisena katsella, kun naapurin rouva alkoi saamaan omia supistuksia heti omien kalvojen puhkaisun jälkeen. Lähdin iltapäivällä synnytyssaliin ilman minkäänlaisia merkkejä siitä, että homma olisi lähtenyt käyntiin. Synnytyssalissa pääsin tippaletkun päähän ja minuun ruvettiin tiputtamaan oksitosiinia. Ensimmäinen tiputuserä olisi kuusi tuntia, jota seuraisi tauko, jonka aikana katsotaan saisinko omia luonnollisia supistuksia ja lähtisivätkö paikat aukeamaan kunnolla. Ensimmäiseen kahteen tuntiin en tuntenut mitään, mutta ensimmäisten pienten nipistysten jälkeen homma lähti kovenemaan nopeaan tahtiin. Hyvin nopeasti en tiennyt miten päin olisin seissyt tai maannut tai ylipäätänsä ollut. Mieheni oli aivan korvaamaton tuki tässä vaiheessa. En tiedä miten olisin selvinnyt koko toimituksesta ilman hänen tukeaan ja läsnäoloaan. Iltaan mennessä olin niin puhki, että minua lähinnä vain itketti supistusten välillä. Siinä vaiheessa minulle tarjottiin ja annettiin kipupiikki lihakseen, jotta saisin hieman nukutuksi. Kipulääke vei supistuksista pahimman terän, joten minä toden totta sain nukutuksi pari tuntia. Homma jatkui kuitenkin edelleen hyvin kivuliaana ja lopulta minä sain spinaalipuudutuksen. Sen laittaminen oli yksi epämiellyttävämpiä kokemuksia, mutta itse puudutus oli varsinainen helpotus. Ei muuten sattunut, eikä ahdistanut. Näillä mentiin sitten aamuun ja lääkärintarkastukseen asti.

Toisen kuuden tunnin oksitosiinitiputuksen jälkeen supistukset lopahtivat lähes täysin ja minä yritin parhaani mukaan valmistautua seuraavaan kuuden tunnin myllytykseen. Sitä ei tosin tullutkaan, vaan lääkäri yllätti minut varsinaisella pommilla, ilmoittamalla keisarileikkauksen olevan minun ja vauvan kannalta paras vaihtoehto. Siinä vaiheessa minuun iski ensimmäinen, todellinen paniikin poikanen. Kaikki tapahtui todella nopeasti ja minä nieleskelin koko ajan itkua, sillä tilanne oli todella pelottava. Jostain syystä leikkaus ei ollut aiemmin käynyt edes pienessä mielessä. Enkä minä ehtinyt edes sopeutua ajatukseen, kun makasin jo leikkauspöydällä kymmenien ihmisten ympäröimänä ja tilanne oli täydessä käynnissä. Tässä vaiheessa oma pää ei enää ehtinyt menoon mukaan, vaan kaikki tuntuu edelleen todella sekavalta. Mieheni pääsi onneksi mukaan ja piteli minua kädestä kiinni kun tyttömme lopulta syntyi. Sain vauvan hetkeksi rintani päälle, samalla kun minua kursittiin kokoon. Nopeasti tyttö ja mieheni siirtyivät kuitenkin takaisin synnytyssaliin ja minun matkani jatkui heräämöön, jossa minun oli aluksi tarkoitus olla tarkkailussa pari tuntia. Tämä aika venyi nopeasti kuitenkin seitsemään tuntiin, sillä tulehdusarvoni, verenpaineeni ja muutama muu arvo oli kohonnut leikkauksen aikana. Tarkkailun aikana ne lähtivät onneksi selvään laskuun ja onneksi mieheni pääsi hyvin pian pikku tyttömme kanssa pitämään minulle seuraa. Sain silloin tytön uudestaan syliini ja rinnalleni ja silloin se kolahti. Aloin viimein hahmottamaan, että minusta oli tosiaankin tullut äiti.


Homma ei tosiaankaan mennyt niin kuin kuvittelin, mutta leikkaussalin paniikista huolimatta, ei minulle jäänyt minkäänlaisia traumoja tapahtuneesta. Eikä minua edes liiemmin harmita se, miten asiat lopulta menivät. Rakastan tuota pientä ihmistä ihan järjettömästi ja pääasia on, että me voimme nyt kumpikin hyvin. Ehkä, kunhan tuo tyttönen on hieman kasvanut, voin palata paikalle hyvillä mielin ja katsoa miten seuraavan lapsen synnytys kulkee eteenpäin.

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Huh, ompas teillä ollu sielä jännittävät hetket. En yhtään ihmettele jos on pelottanut. Meillä myös Lassi (ensimmäinen lapsi) on leikattu ja kun leikattiinkin viikkoa ennen leikkausaikaa niin itsellä tuli jo silloin itku ja paniikki. Itsellä jäi sektiosta kyllä jokseenkin huonot muistot.

    Tärkeintä on silti että te molemmat ootte kunnossa ja arki lähtee pikkuhiljaa rullaantumaan.

    Miten teillä on kotosalla mennyt? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä selvisin onneksi ilman traumoja ja huonoja muistoja. Sektio oli oikein onnistunut vaikka tulikin yllätyksenä. Kotona mennään päivä kerrallaan ja toistaiseksi on mennyt hyvin. Jokainen päivä on uuden opettelua, mutta toistaiseksi ei ole sormi mennyt sen pahemmin suuhun. Tyttö on terve ja voi hyvin.

      Poista
  2. Kysykö lääkäri oikeesti että onko sulla illalla menoa? :D Mahtavaa!
    Hyvä että oli onnellinen loppu ja isosti onnitteluja, jossen oo vielä muistanut sanoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kysyi. :D Mutta eipä tuossa vaiheessa varmaan olisi ollut väliä, vaikka olisi ollutkin. Ja kiitos.

      Poista
  3. Aikamoinen synnytys. Pääasia että kaikki meni lopulta hyvin. Onnea vielä.

    VastaaPoista
  4. Siinäpä vasta kokemus! Niin se menee, et 9kk valmistaudutaan synnytykseen ja sit kun varsinainen tilanne on päällä, kaikki voi mennä ihan eritavalla kuin on ajatellu.

    Kyl mulla meni 2 ekaa viikkoo uuden rytmin löytymiseen. Vaikka hobitti oli kaikin puolin helppo ja selvä rytminen, niin silti kaikki oli niin uutta.

    Oikein paljon onnea ja voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä rytmi on löytynyt aika helposti. Ainoa hidaste on tuo minun leikkaushaava, joka ei anna ihan niin paljoa periksi kuin toivoisin. Mutta päivä kerrallaan.
      Ja kiitos.

      Poista
  5. Huh huh! No siulla menikin paljon pidemmän kaavan kautta, kuin itsellä ;o
    Ballonki oli miullakin ja tippaan jouduin kanssa, oksitosiinia suoneen ja sitä tursuteltiin niin pitkään, että mein poika tuli ulos asti.

    Mutta hei, ihan hirmu hieno juttu, että selvisitte ja vieläpä traumoitta! Onnea vielä kerran teille sinne <3 Muista nukkua aina kuin mahdollista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo melkoinen rupeama. Laskin tässä jälkeen päin, että ballonkin asentamisesta tytön syntymään kului se 36 tuntia. Mutta nyt se on ohi ja tyttö on täällä meiän kanssa.
      Meillä onneksi nukutaan (ainakin toistaiseksi) yöllä ihan hyvin, mikä on pienoinen helpotus. Täytyy toivoa, että jatkuu samanlaisena.

      Poista
  6. No huh vaan! Kovan koettelemuksen olet käynyt läpi ja selvisitte koko porukka hienosti! Suuren suuret onnittelut pienen tulokkaan johdosta (vähän myöhässä) ja megaisot tsempit tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koettelemus se oli kyllä, mutta en tosiaankaan voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. <3 Kiitos hirveästi ja kyllä sitä tsemppiä tullaan varmasti vielä tarvitsemaan.

      Poista