2016-02-16

Enoja moikkaamassa


Meillä tuo kulunut viikonloppu hurahti melkoista vauhtia eteenpäin. Pääsimme vihdoin ja viimein piipahtamaan minun äitini luona niitä vauvan enoja moikkaamassa. Viime kertainen reissu kosahti perheessäni riehuneeseen vatsatautiin, jonka keskelle ei vastasyntynyttä voi viedä. Nyt kuitenkin pääsin kotona perheeni kanssa vierailemaan. Perheestä on tullut minulle tavattoman tärkeä näin aikuisiällä. Toki se on ollut sitä myös aiemmin, mutta kotoa pois muutettuani se on saanut aivan uuden merkityksen. Minusta on ihanaa, että tyttäreni saa varttua osana isoa, toisista välittävää perhettään ja haluan, että hänellä on hyvät välit isovanhempiinsa, enoihinsa ja niihin mahdollisiin tuleviin serkkuihinsa. Kotona on aina mukavaa vierailla ja on aina yhtä kotoisaa kun kyseinen talo ei tunnu olevan koskaan hiljaa, kun kaksi nuorinta veljeäni asuvat vielä kotona. Talossa tapahtuu aina jotain. Mieheni, joka on perheensä ainoa lapsi, tottuttelee vielä meidän suurperheeseemme ja siihen, että minun kotonani on lähes mahdotonta saada omaa rauhaa.

Myös vauva pääsi nopeasti totuttelemaan siihen, ettei mummilassa välttämättä ole sitä omaa rauhaa. Nuorimmat enot olivat nimittäin niin innoissaan vauvasta, etteivät olisi millään malttaneet jättää häntä rauhaan edes päiväunien ajaksi. He ihmettelivät, kuinka vauva voikin nukkua niin paljon. Sanoin siihen, että hetken päästä he toivoisivat, että tyttö nukkuu edes joskus.

Kun vauva nukkui mummin valvovan silmän, tai oikeammin korvan, alla, minulla oli aikaa piipahtaa ulkona valokuvaamassa. Isäpuoleni tosin ihmetteli miksi ihmeessä valokuvasin oksia ja käski laittaa pipon päähän ettei tulisi enempää vaurioita.








Äiti leipoi lauantaina sämpylöitä ja mustikkapiirakkaa, jotka ehtivät kyllä kadota ennen kuin muistin edes kamerani olemassa oloa, joten niistä ei tänne blogiin kuvia tule.
Oli ihanaa käydä kotona kylässä jo ihan senkin vuoksi, että sitä pääsi hetkeksi pois kaupungista, luonnon helmaan. Perheeni kun asuu erään kauniin luonnonsuojelualueen vieressä, jolloin metsäkin on siellä aivan eri tavalla koskematonta kuin täällä Helsingissä. Tässä on jo hyvä miettiä milloin sinne voisi mennä seuraavan kerran. Vauvan myötä sitä on saanut erittäin hyvän syyn vierailla kotona useammin, kun pitäähän tytön mummilaan päästä.

2 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia. Mukavan talvisia :) Ja kyllä, perheen merkityksen on itsekin ymmärtänyt näin aikuisiällä. Teilläkin vauvan on hyvä kasvaa, kun rakastava tukiverkosto ympärillä.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Ylläpidämme terveysportaalia osoitteessa http://www.terveyskeskus.fi. Haemme jatkuvasti Internetistä hyviä blogeja, joita haluamme suositella lukijoillemme. Blogit esitetään aiheen mukaisina linkkilistoina.
    Haluaisimme nyt lisätä palveluumme linkin sinun blogiisi. Blogiasi ei ole vielä laitettu esille, joten voisitko laittaa viestiä palvelumme Webmasterille, jos haluat että linkki blogiisi julkistetaan sivustollamme.

    Löydät em. osoitteesta sivun alareunasta Palaute-linkin, jonka kautta voit lähettää vastauksesi Webmasterillemme.

    Terveisin
    Terveyskeskus.fi:n Webmaster

    VastaaPoista