2016-02-29

Viikonloppuna



Meidän kotona vietettiin hyvin rauhallista viikonloppua. Molempina talvisen aurinkoisina päivinä, minä kävin lenkillä, vauva kantoliinassa ja sunnuntaina nautittiin aamiaista pitkällä kaavalla. Tuosta kantoliinasta on muutoin tullut niin rakas, että olen päättänyt tehdä siitä ihan oman postauksen niitä varten, jotka mahdollisesti miettivät sen hankintaa ja kaipaavat mahdollisesti vinkkejä siihen. On kätevää, kun kädet ovat vapaina esim valokuvausta varten. ;) Sitä paitsi, meidän tyttö pysyy rauhallisena paremmin liinassa kuin vaunuissa, vaikka vähän pysähdyttäisiinkin.


Mukit on itse tuunattuja. Tekstit on itse asiassa tehty samana päivänä kun me lähdimme synnyttämään. Mukit jäivät kuivumaan keittiön kaappiin viikoksi ja pääsivät vasta sitten uuniin, kun olimme kotiutuneet. Arvatkaa kumpi on kumman.

Voisin kuluvalla viikolla laittaa taas valokuvailuja näytille. Lisäksi ristiäisleipomuksista on vielä kakkupohjaresepti esittelemättä ja suunnitelmissa olisi myös hieman vilauttaa vauvanvaate helmiä omasta laatikostosta.

2 kommenttia: