Baby meet nurtsi

kesäkuuta 12, 2016


Viikon loppupuolella, aurinkoisella ilmalla, lähdin testaamaan miten vauva nukahtaisi vaunuihin, kun ei hän muuten oikein suostunut nukkumaan. No, ei hän siellä vaunuissakaan suostunut nukkumaan, kuin ehkä viisi minuuttia. Toisaalta, se mikä meillä päiväunissa hävitään, voitetaan miltein kahdentoista tunnin yöunissa. Eli en valita.

Kävelimme taas tutuihin maisemiin Vuosaaren kanavan rannalle ja siellä päätin, että koska tyttö ei nuku, niin nostan hänet tutustumaan luontoon. Eli siis istutin Nupun nurmikolle ihmettelemään uutta ympäristöä. Blogin facebooksivuilla vilahtikin päivitys tästä.


Minä. Noin 1-vuotiaana Limingassa.

Ja kyllä siinä olikin ihmettelemistä. Tyttö ei oikein tiennyt, miten olisi suhtautunut nurmeen, mutta taisi tajuta kuitenkin, että nyt ei oltu lattialla tai leikkimatolla. Minä sain useammankin epäileväisen katseen, mutta kyllä hän lopulta uskaltautui jopa koskemaan nurmea. Varsinainen cityvauva. :D Maalla tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan. Kuten alemmasta kuvasta saattaa nähdä.
Mutta harjoitus tekee mestarin.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hih. Ihana Nuppu :) Kyllä siinä varmasti ollut ihmettelemistä, että mitäs ihmettä tuo nurmi oikein on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä. Tänään, kun käytiin lounas piknikillä, niin neiti osasi suhtautua nurmeen jo paljon asiaantuntevammin. :)

      Poista