2016-06-06

Nuppu 5kk


Ä: Mikä on Nupun lempibändi?
N: Abbabbabbabba....

En nyt mene vannomaan, onko meidän Nuppu nyt niin kiintynyt tähän ruotsalaiseen legendaan, mutta kovasti hän abbaa hokee. Ja ämmää tai sitten vain babbaa. Yritän tässä kertoa, että hänen kielellinen kehityksensä on mennyt huimasti eteenpäin. Kujerrus on kaukana takana päin ja nyt kokeillaan miten ne kaikenlaiset ääniparit sopivat sinne suuhun. Nyt hän yrittää selvästi ilmaista myös omaa turhautumistaan erillaisin ääntein. Ensin meinaa tulla itku ja lopulta huudetaan kulmat kurtussa; "Babababaa."

Nyt tyttö on oppinut kääntymään ihan kunnolla ympäri ja nostelemaan polvia vatsan päälle. Jalat ovat kyllä jo hetken nousseet suoraan kohti kattoa, mutta Nupun epikriisin mukaan neurologi oli huolissaan siitä ettei tyttö nostanut niitä vielä Lastenlinnan käynnillä koukkuun vatsan päälle. Varpaat on vielä vähän hukassa ja me vanhemmat tarjotaan niitä vielä tutkittavaksi fysioterapeutin ohjeiden mukaan.

Tässä viimeisen kuukauden aikana Nuppu on löytänyt vedessä leikkimisen ilon ja riemun. Suomeksi, hän on oppinut läiskyttelemään. Viimeisimmällä kylvetys kerralla vesi roiskui valehtelematta kattoon asti. Uskon, että osa siitä on ihan luonteenomaista, mutta varmasti osa on myös vauvauinnin ansiota. Meidän perhe on ainakin nauttinut vauvauinnista täysin siemauksin. Se on ollut hyvä hetki ottaa aikaa koko perheelle ja samalla on saanut seurata, miten Nuppu on sopeutunut pikku hiljaa paremmin ja paremmin veteen. Viimeisillä kerroilla hän on innostunut jopa leikkimään ja läiskyttelemään vettä. Kotona kylpeminen on muuttunut entistä miluisammaksi, vaikka ei meidän Nuppu ole koskaan vettä aristellut.

Neuvolassa saatiin viimeiset tehosterokotteet ja oli aivan yhtä kamalaa kuin viimeksikin. Olin kuitenkin ottanut jälleen maitopullon mukaan lohduttamaan pistosten jälkeen. Atopian kanssa on rauhallisempi vaihe, vaikka posket meninaa punoittaa vähän vieläkin. Painoa oli tullut lisää noin kilo, joten tyttö painoi punnitessa 9290g ja pituutta reilut pari senttiä lisää, jolloin hän oli mitatessa 67 cm pitkä. Ei siis enää mikään ihan pieni vauva. Järjestelin koneella Nupun miljoonia, mijoonia valokuvia ja kun niitä ensimmäisiä valokuvia katseli, sitä ensin hämmästyi miten pieni tyttö on ollut. Seuraavaksi sitä tulikin tippa linssiin. Vaikka minulla on melkoisesti kokemusta vauvoista, niin vasta oman lapsen kohdalla olen tajunnut, kuinka nopeasti ne kasvavat tässä vaiheessa. Ei mene kauaa niin meillä ei ole enää vauvaa, vaan taapero.

2 kommenttia:

  1. Niin se aika kuluu nopeasti. Pääasia, että nautitte joka hetkestä :) Ja tiedä, vaikka pikkuisesta vielä jonain päivänä kuoriutui Abba-fani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas, ei tästä voi muuta kuin nauttia. En tiedä mitään parempaa kuin olla äiti tälle pienelle tytölle. Ja henkilökohtaisesti toivon, että tästä kuoriutuisi ajan saatossa Apulanta-fani. ;) Mutta toki hän kuuntelee sitten juuri sellaista musiikkia, josta pitää.

      Poista