Nenä tukossa

syyskuuta 27, 2016



Hengitys ei kulje ollenkaan nenän kautta, silmät on turvonneet lähestulkoon umpeen ja olo on kuin vanhalla tiskirätillä. Kuulostaako yhtään tutulta? Kyllä, syysflunssa on asettunut oikein mukavasti taloksi meidän kanssa, eikä meinaa lähteä sitten millään. Oireiden laatu vaihtelee aaltoilevasti päivittäin. Kuumeesta meistä ei kärsi onneksi kukaan, vaikka yhdellä kunnon kuumeella tämä saattaisi olla jo lusittuna. Toivotaan ettei nyt nousekaan, koska huomenna pitäisi mennä tutustumaan Nupun hoitopaikkaan.


Välillä tekisi mieli käpertyä kera torkkupeiton, nenäliinojen ja sisustuslehtien kanssa sohvan nurkkaan. Mutta sellaisesta luksuksesta minä voin vain uneksia, kun jaloissa häärii yksi ahkera seisomaan nousija. Mutta tämä on osa äitiyttä, enkä lähde vaihtamaan sitä pois parin huonomman hetken vyoksi. Nuppu on myös nuhainen, mutta muuten oma ihana, pirteä itsensä. Onneksi mieltä hieman piristää tuoreet kukat, sekä uudet kauniit sohvatyynyt, joita vasten on mukavaa nojailla näin illalla, kun pikku potilaamme on jo nukkumassa. Nyt toivotaan, että olo on huomenna parempi ja olemme virkeinä tutustumassa perhepäivähoitajaamme.
Nyt vitamiineja nassuun ja kuumaa juotavaa ennen nukkumaan menoa.
Hyvää yötä ja kauniita unia.

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook