Teit meistä kauniin

syyskuuta 09, 2016

Me saatiin aivan sattumalta mieheni kanssa mahdollisuus nähdä ennakkoon Teit meistä kauniin-elokuva (klik.). Linkosuo (klik.), joka on yksi elokuvan yhteistyökumppaneista, järjesti nettikilpailun, jossa oli mahdollista voittaa liput tähän ennakkoesitykseen. Itseltä meni tämä kisa ihan sivu suun, mutta onnistuin saamaan nämä liput anoppini kautta, jonka ystävää arpaonni suosi. Tätä ystävää ei bändi, eikä elokuva kiinnostanut, joten hän päätti lahjoittaa liput meille, kuultuaan anopiltani, että minä olen Apulannan fani. Eli kiitos, sekä Linkosuolle ja anopille, että tämän ystävälle, tästä illasta. Se oli, ainakin minulle, ikimuistoinen.

Ensin pari sanaa minun ja Apulannan välisestä suhteesta. Minä tykkään monista bändeistä, mutta minun maailmassani ei ole toista Apulannan veroista, eikä varmasti tulekaan. Ja vaikka Toni ja Sipe ovatkin karismaattisia ja komeita miehiä ja saavat minultakin polvet veteliksi, niin minä olen ennen kaikkea bändin fani. Rakastan heidän musiikkiaan ja odotan innolla uusia biisejä (jotka osaan kaikki, valehtelematta, ulkoa) ja rakastan heidän live-esityksiään (joissa olen paikalla ollessani aina eturivissä). Barona-areenan keikka oli yksi elämäni parhaista päivistä, Nupun syntymä menee edelle karvan mitalla. Ensimmäiset kosketukset kyseiseen yhtyeeseen, oli joskus ala-asteella, kun veljeni sai jostain kokoelmalevyn, joka sitten muutamien mutkien kautta päätyi minun cd-soitimeeni, eikä lähtenyt sieltä sitten kulumallakaan. Rakastuminen tapahtui pikku hiljaa, mutta se on ollut peruuttamatonta. Mä olen elämäni aikana käsitellyt todella isoja asioita bändin kappaleiden kautta, muun muassa käydessäni läpi pitkäaikaista masennusta ja esimerkiksi Aarmon yhdistän vahvasti ensirakkauteeni ja varsinkiin siihen eroon. Nyt sitten laulan omalle tyttärelleni Valot pimeyksien reunoilla. Ja nykyisinkin, kun joku asia ottaa oikein päähän niin kuuntelen Kaikki ahdistaa-kappaletta.


Teit meistä kauniin, kertoo Apulanta bändin synnystä ja alkutaipaleesta yhdeksi Suomen suosituimmista bändeistä. Elokuvan on ohjannut itse Tuukka Temonen, joka on bändin pitkäaikaisin basisti, joten ohjaaja tietää varmasti miten homma on mennyt silloin vuonna 1991. Voisiko tällainen elokuva saadakkaan parempaa ohjaajaa, kuin jonkun sellaisen, joka on oikeasti elänyt kyseiset tapahtumat läpi? Ei minusta. Tietysti elokuvan tekoon tarvitaan muutakin kuin hyvä ohjaaja. Ensimmäinen ajatus, kun alkufiilistelytstä ja kylmistä väreistä selvisi, oli se, että elokuva on hyvin suomalainen. Enkä sano, että se olisi huono juttu, kun kyseessähän on kuitenkin suomalainen bändi, josta tarina kertoo. Sen lisäksi, että elokuvassa käydään läpi bändin alkuvaiheita, niin siinä on kuvattu hienoisti Suomen sen aikaista tilannetta, lamaa, konkursseja, työttömyyttä. Välillä elokuvaa katsoessa piti ihan muistuttaa itseään, että se on tositapahtumiin perustuva, sillä sen ihan oikeasti unohti, kun tarina kulki niin luonnollisesti eteenpäin. Sen lisäksi sai muistutella, että Apulannan poikia näyttelivät jotkut muut, eikä aikakoneella ole menty hakemaan poikia hetkeksi tulevaisuuteen kuvaamaan elokuvaa. Näyttelijät olivat onnistuneet todella hyvin imitoimaan bändin jäseniä. Elokuvassa oli muutamia kohtauksia, joiden aikana minun koko kroppaani pitkin kulki kylmät väreet, enkä olisi tiennyt miten päin penkissä olisi pitänyt istua. Sen lisäksi oli paikkoja, jossa nauratti niin, että vesi valui silmistä ja myös niitä kohtia, kun itketti niin, että kyynleet valui leukaa pitkin.


Vaikka minulle, faninna, elokuva oli ihan uskomaton kokemus, suosittelen sitä myös lämpimästi sinulle, jotka et välttämättä bändistä tai musiikista välitä. Mieheni, joka ei ole fani, piti myös kovasti elokuvasta ja sanoikin, että kyllä on todellakin katsomisen arvoinen pätkä. Kysyipä vielä kotimatkalla; "Tuo taitaa päätyä aikanaan meidän DVD hyllyyn?" Miten niin muka?

You Might Also Like

0 kommenttia