2016-10-12

Kotoilua ja nopea tex mex kastike

Meidän viikonloppu oli aika hulinaa perjantaista lähtien, kun ottimme suunnaksi jälleen Järvenpään ja minun äitini kotitalon. Tämähän siis ei ollut sellainen perinteinen mummilavierailu, vaan lauantaina minulla oli inspiraatiopäivä, josta kerroin aiemmin. Sunnuntai olikin suurimmaksi osaksi sitä perus kyläilyhulinaa, johon lisättiin vielä pikkuveljieni jääkiekkoharjoitukset. Ne, joiden taloudessa harjoitetaan tätä harrastusmuotoa, tietävät miten kaikkien aikaa vievä harrastus on kyseessä. Kun näitä kiekonläimijöitä on kaksi, se tarkoittaa melkeinpä kahta osa-aikatyötä siihen perusarkeen. Koska nämä tulevet kiekkoleijonat tarvitsevat kaikenlaista huoltoa ja kuljetusta.


Lätkätreeneistään huolimatta pikkuveljeni ehtivät myös hääriä siskontyttönsä ympärillä hyvän aikaa. Nupun päiväunetkin meinasivat hieman kärsiä, kun enot olisivat hoitaneet ja leikittäneet häntä ihan vaikka vuorokauden ympäri. Pojat olivat erityisen innoissaan, kun Nuppu oli oppinut ihan kunnolla konttaamaan edellisen vierailun jälkeen ja ryhtyivät opettamaan pikkuista kävelemään samoin tein. Onneksi maalla on mukavaa vaunuilla tarpeentullen rauhassa peltojen lomassa. Ollaan löydetty uudelleen tämä ulkonanukkuminen. Se jäi hieman unohduksiin vaunujen vaihduttua rattaisiin, kun Nuppu ei oikein osannut asettua aloilleen uudessa ympäristössä. Päivähoidossa Nuppu vetelee kuulemma yli tunninkin päikkäreitä ulkona rattaissa, joten yritämme elvyttää tätä tapaa jälleen kotosalla.


Vauhdikkaan kyläreissun jälkeen me pyhitimme sunnuntai-illan ihan vain rauhaisalle kotoilulle. Minä maltoin jättää jopa laukkujen purkamisenkin vähän myöhemmälle, vaikka yleensä syöksyn kassien kimppuun heti kotiuduttua. Nuppukin tuntui olevan ihan tyytyväinen päästessään kotiin omien lelujensa (ja kissojen) ja juttujensa luo. Erityisen tyytyväinen tyttä näytti olevan, kun kotona ruoan saa syödä ihan syöttötuolissa, eikä sylissä istuen. Jonkun sylissä kun ei pääse pyörimään paikallaan 360 astetta ympäri ja syöttötuolissa taas voi. Eikä mummilassa ei voi juoksuttaa kissoja, jotka pötkivät karkuun heti, kun havaitsevat lähestyvän konttaajan ja metsästyshän on tunnetusti sitä parasta hupia.

Mieheni kanssa neuvottelimme päivän ruuasta samalla, kun minä yritin etsiä riittävästä maljakoita meidän tilapäiselle kukkapaljoudelle. Päädyimme muokkaamaan Samasta padasta kirjan jauhelihapitojen reseptiä hieman, jotta se sopisi meidän makuumme. Vauvan osuus pysyi samanlaisena, mutta me lisäsimme pitaleipien väliin vielä tex mex-kastiketta, sekä basilikaa. Kermaviilipohjaisen kastikkeen kehittelin siinä lonkalta kauppalistaa tehdessä. Yritinhän minä netistä metsästää jotain sopivaa valmista reseptiä, mutta niistä ei mikään herauttanut vettä kielelle kerta lukemalta. Tämä minun reseptini on helppo ja nopea, senkus heität aineet sekaisin kulhoon ja avot. Paprikan otin mukaan sen vuoksi, että kastikkeessa olisi hieman suutuntumaakin ja hyvin toimi. Iso kiitos kuuluu meidän kotikeittiön vihannestenpilkkojalle, joka pisteli paprikan pyynnöstäni pikku, pikku kuutioiksi.

TEX MEX KASTIKE:
1 tlk kermaviiliä
1 pss fajitamausteseosta
1 tl hunajaa
1 rkl tomaattipyrettä
1 punainen paprika


Nupullekin tuntui maistuvan sormiruokana tarjoiltu jauheliha-papu seos, sekä sämpylät. Isikin näki kerrankin, millaista sotkua yksi vauva voi saada aikaan. Nämä kerrat ovat niitä harvoja hetkiä, kun minä ehkä jollain tapaa toivoisin koiraa tähänkin talouteen. Pysyisi syöttötuolinympärys siistinä. Meille ei kuitenkaan ole tulossa koiraa, vannon sen. Kissoissa on tarpeeksi työtä. Siivoaminen on pieni vaiva siihen nähden, miten Nuppu nauttii sorminsyömisestä. Puolet ruoasta menee ehkä ohi ja lattialle, mutta rapatessa roiskuu. Vai mitä? Pitää elämässä niitä ilojakin olla, kun rätillä ja imurilla saa sitten tarvittaessa siivottua.

Iltapalaksi oli rahkalettuja ja banaania (ja vaniljajäätelöä), jonka resepti on myös sieltä Samasta padasta. Iltamaidon jälkeen Nuppu sitten sammuikin kuin saunalyhty omaan sänkyynsä ja nukkui aamuyhdeksään asti. Me aikuiset katsottiin vielä kimpassa elokuva ja nautittiin toistemme seurasta, mikä on jäänyt vähän vähemmälle nyt uudenlaisen arjen myötä. Mihin pitää teitysti tulla muutos heti kättelyssä, ettei ajauduta takaisin samaan pisteeseen, kuin aikaisemmin keväällä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että sille parisuhteelle täytyy löytyä tilaa ja aikaa sieltä arjestakin, os sen meinaa pitää myös koossa. Se vaatii työtä ja hellää huolenpitoa myös silloin, kun lapsi vie oman aikansa vanhemmilta. Mutta pienelläkin vaivannäöllä ja vaikka yhteisillä iltarutiineilla homma toimii ja voi hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti