Kuvauspäivä Söderkullan kartanolla

lokakuuta 24, 2016

Lähdettiin sunnuntaina tyttöjenreissulle Söderkullaan ystäväni kanssa. Tarkoitus oli ottaa muutamia asukuvia tänne blogiin ja viettää laatuaikaa hyvässä seurassa kuvaillen ja vähän autoillen. Reissu onnistui loistavasti ja meillä oli todella hauskaa.



Minulla riittää paikalta paljon ihania muistoja, sillä talo, jota pidän lapsuudenkotinani sijaitsee aivan kartanon lähituntumassa. Muun muassa kesäteatterialue, jossa minäkin olen näytellyt, sijaitsee samalla alueella. Toki paikat olivat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi itse kartanoon on avattu ravintola, jota siellä ei ollut aikaisemmin ja vanha nuorisotilana toiminut navettarakennus oli purettu kokonaan.

Kuva: Erica Huhta 

Kuva: Erica Huhta 


Meillä oli kuvatessa todella hauskaa, vaikka välillä meinattiin jäätyä ihan totaallisesti kylmässä tuulessa. Onneksi autoon saattoi mennä välillä lämmittelemään ja vaihtamaan vaatteita. Voin kertoa, että pikku Yariksessa vaatteiden vaihtaminen oli melko mielenkiintoista, varsinkin minun kokoiseltani naiselta. Se onnistui, mutta ahdasta oli.
Kuva: Erica Huhta 

Kuva: Erica Huhta 


Kuvausten jälkeen suuntasimme takaisin kohti Helsinkia ja bongasimme matkalta uuden leipomokahvilan N'Avetan. Aivan ihana paikka, Helsingin ja Sipoon välissä vanhan Porvoontien varrella. Jos se olisi ollut olemassa minun nuoruusvuosinani, olisin varmaan asunut siellä. Todella viihtyisä tupa, isot pöydät, joiden ääreen mahtuu isompikin porukka tai useampi pienempi ryhmä. Mekin päädyimme ystäväni kanssa juttelemaan itseämme paljon iäkkäämmän herran kanssa, kun samaan pöytään istuuduttiin. Herra ihmetteli meidän melko näyttäviä kaakaoitamme ja sanoi, että itseltään sellainen jäisi juomatta.



N'Avetan pihalla on pieni lifestylepuoti Villa Nokkonen, jossa oli vaikka mitä kivaa kukista, sisustusesineistä, aina vaatteisiin asti. Jälleen kerran meinasi ottaa shoppailumania ottaa minut valtaansa, mutta onneksi mukana oli yksi toppuuttelija. Mutta palaan varmasti näihin paikkoihin myöhemmin, kera lompakon.



Onko joku käynyt N'Avetassa tai Villa Nokkosessa? Mitä piditte?

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook