Takaisin töissä

lokakuuta 05, 2016

Meillä oli tänään todella tärkeä päivä. Minä palasin töihin yli vuoden tauon jälkeen ja Nuppu aloitti perhepäivähoidossa, eli aloitimme aivan uudenlaisen vauvaperheen arjen. Voin kertoa, että tätä äitiä hieman jännitti edellisenä iltana ja aamulla ja tänään töissä mietin miten se minun kultani siellä hoidossa pärjää.


Itseasiassa olin ihan virallisesti tehnyt jo ensimmäisen työvuoroni lauantaina, mutta silloin Nuppu sai viettää päivän isänsä kanssa. Mikä suoraan sanottuna taisi olla tarpeen kummallekin, laatuaikaa isän ja tyttären kesken. Nyt kun minä palaan takaisin vuorotyöhöni, isä saakin osallistua hieman enemmän tytön hoitoon. On kai sanomattakin selvää, että tämä päivä jännitti minua himpun verran enemmän, kuin lauantai, kun aamulla kärräsin tytön hoitoon. Paikka ei tietenkään ollut ihan täysin vieras. Olimme viime viikolla käyneet tutustumassa perhepäivähoitajaan, sekä kertomassa vähän perheestämme ja tietysti Nupusta. Alkuviikosta, kun hoitosuhde virallisesti alkoi, Nuppu kävi kokeilemassa muutaman tunnin päivän hoidossa ihan itsekseen, samalla kun minä kävin eräässä tapaamisessa. Muuten oli mennyt hyvin, paitsi, että neiti oli lounasaikaan vetäissyt jotkut megamultiraivarit, eikä ollut suostunut rauhoittumaan millään.

Tänä aamuna kello soi puoli kuudelta, jolloin minä ampaisin ylös tekemään itselleni smoothien, sekä pukemaan päälle. Tytön minä pakkasin käytännössä katsoen lähes suoraan sängystä rattaisiin ja samalla vauhdilla ohjasin meidät ulos ovesta. Meillä kävi aivan mieletön tuuri ja Nupun perhepäivähoitopaikka on todella lähellä meidän kotia ja minun työpaikkaani. Matka hoitoon kestää noin vartin ja kävelen siitä töihin vajaassa kymmenessä minuutissa, mikä tietysti helpottaa näitä aikaisia aamuja todella paljon. Ja tällä tavalla Nupun päivät eivät syyttä suotta veny matkojen takia aivan kohtuuttomiksi.

Töissä kaikki sujui kutakuinkin tavalliseen tapaan. Mikään ei olut muuttunut tässä vuoden aikana, mikä minun työssäni ei ole kovinkaan yllättävää. Työporukka oli muuttunut jonkun verran, mutta olihan siellä vielä niitä vanhojakin tuttuja. Suuntasin töiden jälkeen suoraan hoitopaikalle, pysähdyin hetkeksi nappaamaan pari valokuvaa syksyisistä maisemista matkani varrelta. Kun pääsin hoitopaikan pihaan tuntui ihan mielettömän hyvältä, kun oman tytön kasvot kirkastuivat hymyyn heti minut nähdessään. Ehdottomasti päivän paras hetki. Nupun päivä oli mennyt pääsääntöisesti hyvin. Totta kai uudessa paikassa on opeteltavaa ja uusi odottelu otti kuulemma hieman hermoille. Lounasaikaan neiti oli taas vetäissyt ne edelliseltä kerralta tutut raivarit, mutta välipalalla oli auttanut oma, tuttu ja turvallinen rätti. Uskon kuitenkin, että kunhan tämä uusi arki ja hoitopaikka tulevat tytölle tutuksi, niin myös raivarit jäävät. Kuulostaako tälläinen käytös tutulta?

Siitä me tytöt suuntasimme sitten kotiin ja päivällisen laittoon. Nupun ruokalistalla oli kotitekoista makaronilaatikkoa, sekä hieman erilaisia porkkanasämpylöitä. Meillä yritetään tällä hetkellä, parhaan mukaan, siirtyä yhtenäiseen ruokalistaan koko perhe. Eli myös äiti söi makaronilaatikkoa ja sämpylöitä. Huomenna onkin sitten vuorossa kasvissosekeittoa, koko perheelle. Ilta kotona sujuikin sitten täysin tavalliseen tapaan, hieman valokuvia ja pientä lavastusta blogikuvauksiin ja leikkimistä yhdessä. Isikin ehti tänään ajoissa kotiin Nupun iltatoimille.

Surullista tästä tekee se, että tämä tarkoittaa yhden aikakauden päättymistä. Minun pieni tyttöni ei olekaan enää pikkuvauva, vaan pieni tyttö, jolla on myös omia juttuja, ilman äitiä ja niitä alkaa olemaan pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Onneksi tässä kuluu kuitenkin vielä pitkään niin, että minä saan olla (isän kanssa) tyttäreni maailman napa.

You Might Also Like

0 kommenttia