Pari maljakkoa

marraskuuta 05, 2016

Tuossa kesällä ja syksyllä minulla oli etsinnässä pieni, aika matala, yksinkertainen maljakko. Minulla on tapana hyödyntää kukat ihan viimeiseen asti, mikä tarkoittaa joskus lyhyitä varsia. Juomalasit ajavat tietysti joskus asiaansa myös maljakkona, mutta mieluummin pitäisin lasit kaapissa ja maljakot kukkia varten. Mutta tiedättekös kuinka vaikeaa on löytää pientä, pelkistettyä maljakkoa? Tosi vaikeaa, varsinkin kun nyt tuntuvat olevan in sellaiset isot vaasit.

Meidän pieni, pyöreä, marmorinen maljakko löytyi lopulta melko yllättävästä paikasta. Nimittäin, kuten instagrammiani seuraavat saattavatkin muistaa, Hemtexin kylpyhuoneosastolta!! Se kun ei alunperin ole maljakko ensinkään, vaan ihan vain marmorinen hammasharjamuki.

Meillä se on kuitenkin toiminut maljakkona jo hyvän tovin ja olen enemmän kuin tyytyväinen ostokseeni. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että tavaroiden käyttötarkoitus on joskus varsin taipuvainen ja ne juuri oikeat sisustuselementit voivat löytyä yllättävästäkin paikasta. Kannattaa pitää siis silmänsä auki!

Toinen perjantaipuskalle sopiva astia kotiutui meille hieman tämän marmorisen yksilön jälkeen. Sain valita sen blogipalkkiona itselleni Maustetehtaankadun lahjapuodista

Se sopii kuin valettu meidän ruokapöydällemme, jossa se on näkynyt aikaisemmissa postauksissa ja on kauniin ajaton. Näissä kuvissa se vieraili myös sohvapöydällä, jossa sitä ei toistaiseksi voi pitää ollenkaan. Talouden pikku sisustajalla, kun on vahvasti äidin näkemyksistä eriävä mielipide, eikä hän pyytele minun lupaani laittaessaan sisustusta uuteen uskoon.

Tänä viikonloppuna meillä on jälleen tyttöjen keskenäistä aikaa. Herra lähti yön yli kestävälle työkeikalle ja me naiset jäimme kotiin. Nuppu on juuri nyt päiväunillaan. Leivoin tänään tämän talven ensimmäiset joulutortut, omena-kaneli marmeladilla (perinteinen luumuhillo ei kuulu suosikkeihini). Pöydällä odottaa myös avaamaton pullo Blossan glögiä, joten eiköhän tästä ihan kiva ilta lutviudu. Kuvasin muuten eilen myös materiaalia toiseen My day postaukseen.

Mutta mitä mieltä te olette näistä usita hankinnoista? Pidättekö? Maustetehtaan lahjapuotiin jäi minun jäljiltäni vielä pari tuollaista maljakkoa, jos innostuitte siitä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Wau, onpa kauniita maljakkoja! Ihanan pelkistettyjä mutta tosissaan tyylikkäitä molemmat :) Hauska tarina tuolla marmorisella, eipä olisi tullut heti mieleen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pikkumaljakko oli hyvä muistutus siitä, että sisustaessa kannattaa olla aina silmä tarkkana ja mieli avoimena. Koskaan ei tiedä mistä se oikea juttu löytyy.

      Poista