Influenssa

by - tammikuuta 01, 2017

Terveisiä täältä vuodesohvan pohjalta. Kuten eilen kävinkin kertomassa, meidän perheeseemme on iskenyt influenssa. Minulle oireet iskivät eilen, mutta miehelläni ja E:llä tauti on aivan päällä. Kovinta tähän mennessä on ollut nimenomaan E:n sairastaminen ja pikkuisen todella korkea kuume. Tosin nyt tauti näyttää hieman hellittäneen, sillä pikku Bloggaaja yrittää selvästi olla kolmessa paikassa yhtä aikaa. Kahden päivän nukkuminen on tehnyt tehtävänsä.
Flanellilakanat
Vaikka moni vannoo pellavalakanoiden nimeen, näin talvella ja kipeänä en tiedä mitään kotoisampaa,
kuin flanellilakanamme.

Yritän kirjoitella tässä samalla postauksia, mutta menen ihan sairastamisen tahtiin. Yksi vuoden vaihteeseen ja tulevaan vuoteen liittyvä postaus on jo valokuvia vailla valmiina. Sen lisäksi, blogissa on tässä alkuvuoden puolella tulossa jopa kaksi arvontaa! Niistä kuitenkin lisää myöhemmin. Sen lisäksi käyn alkuvuodesta läpi sisustussuunnitelmiani, sekä sisustustyyliäni ja juttua on tulossa myös pinnailusta, sekä kahvista.

Hyvää uutta vuotta!

xx
Jenni S.

You May Also Like

0 kommenttia