2017-01-03

Vuonna 2017

Kyllä se vain on pakko myöntää, ettei tässä olla kunnossa. Yksikään meistä. E venyttää katkonaiset yöunensa aina aamu kymmeneen tai yhteentoista asti ja kiskaisee päälle vielä monen tunnin päiväunet. Itse haahuilen puoli kuolleena ympäri kämppää, korva lukossa ja nivelet kipeinä. Kaiken lisäksi, minusta tuntuu, että omalla kohdallani influenssa keräilee vielä voimiaan ja että tämä on vasta alkua.

Mutta...
Tulppaaneja Avotakka kahvia viikkokalenteri

Uusi vuosi, uusi alku. Vuodenvaihde antaa meille ihan omanlaisen mahdollisuuden jaksottaa elämäämme. Tuskin olen ainoa, joka kokee uuden vuoden eräänlaisena puhtaana pöytänä. Olen lukenut blogeissa, miten jotkut ovat tyhjentäneet to do-listansa vuoden viimeiseen viikkoon mennessä ja lähes jokaisesta on ollut luettavissa niin menneen vuoden tiivistys, kuin uuden vuoden suunnitelmat. Nyt on hyvä aika tehdä suunnitelmia ja miettiä, miltä tuleva vuoteni näyttää. Haluanko sen olevan edellistä parempi vai enkö muuttaisi mitään.

Nämä ajatukset mielessäni listasin kymmenen uudenvuoden toivetta. En tee lupauksia, mutta aina voin toivoa. Kaikki toiveet, ovat kuitenkin sellaisia, joihin voin itse vaikuttaa.
http://curiano.com/
Kuva lainattu täältä.
Tulevana vuonna 2017 haluan...

... voida hyvin.

Koen voivani pääsääntöisesti ihan hyvin, mutta minun suurin ongelmani on aika ajoittainen väsymys, joka on suoraa seurausta elämäntavoistani. En elä niin terveellisesti, kuin voisin. Senhän nyt kertoo jo vyötärön ympärysmittani. Se on fakta, jonka tiedostan itsekkin. Yöuniini en voi tällä hetkellä vaikuttaa niin paljon, kuin itse haluaisin, koska olen pienen lapsen äiti. Mutta minunkin elämästäni löytyy asioita, jotka ovat täysin käsissäni. Voin syödä paremmin ja voin liikkua enemmän, voin alkaa myös treenaamaan.

... löytää ne omat rutiinit terveellisempään elämään.

Tämä on hyvä jatko edelliseen kohtaan, sillä niiden rutiinien omaksuminen auttaisi minua, myös sen hyvinvoinnin kanssa. Ihmisellä menee 30 päivää oppia uusi tapa. Mikä ei ole edes hirveän pitkä aika. Jos menen kuukausi kerrallaan, minun pitäisi olla vuoden lopussa aika pitkällä. Minulla eivät oli koskaan toimineet mitkään dieetit tai karpit, joten on aika hyväksyä ettei ole olemassa oikotietä onneen ja tavoitteisiin kannattaa pyrkiä pitkäaikaisemmilla muutoksilla.
Ensinnäkin tässä vaiheessa saattaisi hyvin olla aika uuden C9-kuurin, joka oli jo kesällä hyvä potku oikeaan suuntaan, mutta nyt sitä potkua voisi tarvita uudestaan.

Valkoiset tulppaanit
Vaikka ulkona tupruttaa lunta taivaan täydeltä, varma kevään merkki on;
Tulppaanit ovat ilmestyneet kukkakauppoihin.

... selkeyttä tulevaisuuteeni.

Etenkin niihin ammatillisiin osiin sitä. Perheen ja kumppanin osalta tulevaisuudensuunnitelmat ovat melko selkeitä. Sen sijaan, haluaisin viimein saada vision siitä, mikä haluaisin olla isona. Pitkään ajattelin kirurgisen sairaanhoitajan työn olevan se juttu, mutta E:n torticolliksen myötä olen ruvennut miettimään alana fysioterapiaa. Myös luovat, sisustukseen liittyvät opinnot pyörivät mielessä. Enkä voi olla kysymyttä itseltäni, kuinka suurta roolia bloggaaminen esittää tulevaisuudessani.

... paljon tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja ystäviin.

Minulla on ihania, hyviä ystäviä, joita en vaihtaisi mihinkään ja joiden kanssa aion viettää aikaa enemmän. Mutta niitä ei voi olla koskaan liikaa, joten toivon tilaisuuksia, joissa voisin tavata uusia ihmisiä ja mahdollisia ystäviä. Ja nyt tarkoitan oikeita ystäviä, enkä ihmisiä facebookin ystävä luettelossa.

Kuva on lainattu täältä.


... kehittää itseäni bloggaajana.

Tämä on asia, jota olen miettinyt viimeaikoina paljon ja hartaasti. Sanoisin sen lähteneen siitä, kun marraskuussa tajusin, millaista blogia haluaisin kirjoittaa. Olen opiskellut bloggaamista, paljon, mutta samalla, kun kehitän itseäni, haluaisin kuitenkin säilyttää teksteissäni palan itseäni.

...kehittää itseäni valokuvaajana.

En ollut blogiharrastukseni alussa puoleksikaan niin tarkka ottamistani valokuvista, kuin nyt. Teitoisuus on myös tuonut kriittisyyttä. Haluan kehittää itseäni entistä paremmaksi valokuvaajaksi ja haluan ottaa entistä parempia kuvia. Tämä tarkoittaa myös kunnon kameran ja kuvankäsittelyohjelman hankintaa. Kuvaan tällä hetkellä astetta vähän paremmalla digikameralla, mutta kyllä se järjestelmäkamera olisi se seuraava vaihtoehto. Olen jo vähän tutkinut vaihtoehtoja ja kameravinkkejä otetaan vastaan.

Kalenteri vuodelle 2017


... kehittää blogiani ammattimaiseen suuntaan.

Rakastan bloggaamista ja siitä on muodotunut minulle tässä ajassa elämäntapa. Ja olen alkanut miettiä, voisiko se olla enemmänkin, kuin pelkkä harrastus? Sen lisäksi, että haluan kehittää itseäni bloggaajan, haluan myös kehittää blogiani ammattimaisempaan suuntaan. En kuitenkaan halua unohtaa itseäni ja hävittää minua teksteistäni. Haluan löytää kaikesta tästä jonkinlaisen kompromissin.

... selkeyttä asuntokuvioihin.

Haluan asuntomme sisustusta eteenpäin, mutta myös päätöksiä koskien seuraavaa asuntoamme. Olen potenut jo pitkän aikaa kovaa muuttokuumetta ja nyt myös avomieheni on alkanut silmäilemään uusia asuntovaihtoehtoja. Sen verran olemme asioita puineet, että myös seuraava koti olisi vielä vuokralla. Meillä on myös vilkuiltuna tältä samalta vuokranantajalta taloyhtiö, josta olisimme kiinnostuneita. Sitä ennen haluaisin luoda tämän hetken asunnostamme entistä kodikkaamman ja seesteisemmän paikan elää, sekä kasvaa.

Lilja ja sohva


... aikaa itselleni.

Aion löytää aikaa myös ihan vain itselleni. Vaikka rakastan perhettäni ja tytärtäni, tarvitsen myös omaa aikaa. Olen ollut jo joku ennen, kuin minusta tuli äiti. Haluan antaa itselleni tilaisuuden tutustua tähän henkilöön paremmin, nyt kun olen muuttunut niin kovasti äitiyteni myötä. Ensi vuodelle aion sopia leffetreffejä tyttöjen kanssa ja paljon muutakin. Toki aion antaa myös miehelleni tilaa, sekä aikaa meille yhdessä.

... aikaa tyttäreni kanssa.

Minua on siunattu aivan mahtavalla tyttärellä ja yksi uuden vuoden toiveistani on aika hänen kanssaan. E kasvaa koko ajan hirmuisella vauhdilla ja haluan ehdottomasti olla mukana tässä kasvussa. Sen lisäksi haluan meille paljon yhteisiä, hyviä muistoja, niin arjesta, kuin juhlastakin. Aion pitää huolen siitä, että meillä on myös sellaista erityistä tyttöjenkeskeistä aikaa, ihan kahden.

Vaalea olohuone


Lopuksi, bonuksena, yksi uudenvuodenlupauksen tapainen. Aion opetella elämään suunnitelmallisemmin. Hetkessä eläminen on tärkeää, mutta pitää niitä suunnitelmiakin olla ja tavoitteita. En aio olla enää tuulen vietävissä, vaan teen harkittuja päätöksiä ja opettelen tekemään niin lyhyen, kuin pitkänkin tähtäimen suunnitelmia.

Mites? Vaikuttavatko toiveeni ihan täysin tuulesta temmatuilta?

xx
Jenni S.

2 kommenttia:

  1. Hyviä suunnitelmia! Kyllä monenkin (esim. talous) asioiden kanssa kannattaa olla suunnitelmallinen, niin mahdollistaa sen hetkessä elämisenkin paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toi suunnitelmallisuus koskee nimenomaan lähinnä sitä taloutta. Kerroinkin aikaisemmassa postauksessa, että olemme hakeutuneet ihan ammattiapuun noiden talousasioiden kanssa, että saataisiin asiat toimivammiksi ja vakaammiksi.

      Poista