Viikkokatsaus

toukokuuta 13, 2017

Tämä viikko on ollut hieman hidastempoinen, sillä ensin olkapääni alkoi oireilla ja sain siihen diagnoosin, rasitusvamma ja heti seuraavana iltana minuun iski ikävä oksennustauti. Vaikka olen sanonut monesti, että oksennan mieluummin päivän, kaksi, kuin poden monta viikkoa kiusallista flunssaa, ei sairastaminen taaperon kanssa ole ihan helppoa. Onneksi on tukiverkosto ja tällä kertaa anoppi tuli viihdyttämään vaudikasta taaperoa, jolloin minä sain sairastaa ihan rauhassa.

Havi's tuoksukynttilät, viikkokatsaus, Euroviisut, Jääkiekon MM kisat

Kuitenkin, maanantaina pääsin pitkästä aikaa lenkille, ihan yksin. Sain laittaa rauhassa napit korville ja kävellä ihan omaan tahtiin. Olen ollut nuorena todella aktiivinen kävelijä ja jonkin aikaa sitten aloin miettiä, pitäisikö kävely muuttaa hiljalleen juoksuksi. Tämä ajatus tosin saa toistaiseksi muhia ihan rauhassa, kun raskaana ei saisi oikein juosta, varsinkaan näin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.

Viikkokatsaus, Jääkiekon MM kisat, Euroviisut

On viikkoon mahtunut myös murhetta ja pettymyksiä, sillä näyttää siltä, että Suomen lätkämaajoukkue on joutunut vähän kovaan paikkaan. Intoa ja tahtoa pojilta ei selvästi puutu, mutta ikävä kyllä näyttäisi siltä, että taidot eivät ihan riitä paljon kokeneempia ammattilaisia vastaan. Täällä kuitenkin tsempataan suomileijonia koko perheen voimin!

Viikkokatsaus, H&M Home, muki, Indiska, teepallo

Lätkän lisäksi tällä viikolla pystytetään myös toinen kisakatsomo. Meillä nimittäin jännätään myös Euroviisuja. Ylen sivuilta löysin viisubingon ja mietin, pitäisikö sitä pelata. Tosin, tuskin jaksan vielä toipilaana ja raskaana valvoa kovin myöhään, vaikka äitienpäiväaamuna saankin nukkua ihan rauhassa ja aamuherätystä ei tarvitse tällä kertaa pelätä.

Viikkokatsaus, Valkoisia liljoja, valkoisia kukkia, Jääkiekon MM kisat, Euroviisut, 2017

Viikon paras blogipostaus tuli taas Noorilta, tällä kertaa podcastin muodossa. Podcast: homevialauran sisustussalaisuudet oli todella mielenkiintoista kuultavaa, eikä edes vähiten siksi, että homevialaura on se ehdoton lempiblogini. Tämä seikka saattaa toki vaikuttaa siihen, miksi nostin postauksen viikon parhaaksi. Mutta podcastista paljastuu esimerkiksi se, löytyykö järjestelmällisen Lauran alusvaatelaatikosta salaisia leopardipikkareita...

Muuten. Vielä olisi pari päivää aikaa osallistua Sukhin arvontaan.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 kommenttia