Viikkokatsaus 24/17

kesäkuuta 18, 2017

Tällä viikolla...

Kesä tuntuu tulleen vihdoin Suomeen. Kesään kuuluu hellepäivien lisäksi kevyet sateet, joiden jälkeen ilmassa tuoksuu märkä asfaltti, maa ja sade itsessään. Näin ollen, viikon pari sadepäivää eivät ole onnistuneet droppaamaan mun tunnelmaa.

big mamas home blogi, viikkokatsaus, valkoisia kesäkukkia,

Alku viikko meillä meni taas sairastupaa ylläpitäessä. E oli onnistunut saamaan, jostain sellaisen kunnon kesäflunssan. Minusta tuntuu, että tässä keväällä meillä on sairastettu aika paljon. Pitäisiköhän sitä alkaa kiinnittämään huomiota asioihin, jos tähän sairasteluun voisi itse vaikuttaa?

pandora matto, Anno, olohuone

Eräällä kahvilareissulla meidän taapero oivalsi kyllä, että äidin lautaselta nautittu porkkanakakku on paljon omaa croisanttia parempaa.

cafe au lait, cafe latte, Roberts coffee, porkkana kakku

Emme juurikaan ehtineet nauttia kesäpäivistä kotona Helsingissä, sillä suuntasimme jo torstai-iltana E:n kanssa tänne muka mökille maalle, kuten kerroinkin jo. Me ollaan saatu nyt viettää ihan rauhassa laatuaikaa mun veljien kanssa, mikä on ihan mahtavaa. Isosiskon kurkkua kuristaa, kun meidän äidin vauvoista on kasvanut nuoria miehenalkuja. Tällainen aika pikkuveljien kanssa on minulle todella tärkeää. Bonuksena on ihanaa seurata, miten eräs tietty pikkutyttö on onnistunut kietomaan molemmat enonsa täysin pikkusormiensa ympärille. Pojat eivät malta antaa Pikku E:n edes nukkua rauhassa.

Kesä, maalla

Ehdottomasti parasta tällä viikolla on juurikin tämä miniloma maaseudulla. Vaikka mieheni joutuu töidensä varjolla pysyttelemään kotona, eikä meidän kanssa, on sitä ihan kiva tehdä vähän pihahommia (siis kastella kukkia) ja nauttia ylipäätänsä siitä pihasta, sekä rauhasta. Täysipäiväiseksi pihanhoitajaksi minusta ei ole. Pikku E:kin on nauttinut tästä täysin siemauksin, keinumalla. Vähän meinaa helle käydä raskauden päälle, mutta minä en valita, nyt kun siitä rännästä on viimein päästy eroon!

Kesä, ballerinat, Ellos shoes, mustat ballerinat

Viikon blogipostaus liittyy henkilökohtaiseen blogilöytöön. Löysin tällä viikolla sattumalta minulle uuden blogin Strictly Style. Sen arkistoista löytyi itse asiassa kaksi aivan helmipostausta; 10 humoristista esimerkkiä siitä, mitä tekee kolmannen lapsen kanssa erilailla, sekä jatko-osa. Nämä niin osuivat ja upposivat allekirjoittaneeseen, sillä kyllähän tässä on tullut mietittyä, miten meidän elämä muuttuu toisen lapsen myötä.

Tällä viikolla on myös ilmestynyt muutama muu pienen maininnan arvoinen blogiteksti. Kannattaa käydä vilkaisemassa Charin, Lauran ja Iinan blogeja.

Tällaista tällä viikolla.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 kommenttia