Viikkokatsaus 25/17

kesäkuuta 25, 2017

Olisi varmaan luonnollista, että tämä postaus olisi täynnä juhannuskuvia. Mutta itse asiassa, vaikka minulla oli kamera mukanani, niin se pysyi koko viikonloppureissun ajan laukussani. Olen siis ottanut aivan rennosti ja yrittänyt nukkua mahdollisimman paljon. Pikku E:llä on ollut täällä niin paljon seuraa ja tekemistä, että me vanhemmat olemme voineet hieman levätä. Mikä on sopinut meille paremmin, kuin hyvin.

Mutta tähän viikkoon...

Juhannus, Midsummer, Omenankukka,

Kuten kerroin Uusia ystäviä-postauksessa, meidän alkuviikkomme alkoi kahvilatreffeillä ja pienellä sisustuskierroksella. Tämän sisustuskierroksen tuloksena, tämän viikon kuumin keskustelunaihe on ollut uusi sohvapöytä. Kiinnostuneille, pienen tutkimisen jälkeen, luulen, että pöytä, joka onnistui tekemään minuun lähtemättömän vaikutuksen, on sama, kuin homevialauran kotona. Itseä huvittaa se, että tähän mennessä olen ajatellut pöytää enemmän juuri Lauran tyylisenä, mutta livenä näkeminen teki itselle tepposet. Katsotaan miten tässä sohvapöytäasiassa vielä käy.

Ensi viikolla aion muuten kertoa, mitä ihanaa sieltä Habitatin liikkeestä sattui mukaan.

Raskausvatsa, Pandora matto, Anno, Pionit

Tämä on ollut minun ja Pikku E:n toiseksi viimeinen viikko ennen lomaa. Aika kevyesti ollaan menty ja ainakin minä odotan lomaa ja sitä, että saadaan mennä ihan omalla rytmillä. Toivon mukaan ilmat lähtisivät tästä paranemaan, että päästään lomailemaan ihan kunnolla.

By Pinja Silver, Imetyskoru, By Pinja

Viikon lempiasusteet ovat olleet By Pinjan Silver-koru ja Glitterin korvikset. Sain korun lahjaksi Pinjalta meidän tavatessamme tiistaina. Koru on ollut myös Pikku E:n lemppari, joka on vienyt huomion tehokkaasti pois hiuksista, korvista, nenästä ja silmistä. Tylleröllä on nimittäin meneillään jonkin sortin nipistely ja tukasta repimis vaihe. Kuulostaako tutulta? By Pinjan-korut, joita minulla on melkein joka viikonpäivälle, tervetullutta taukoa siihen repimiseen.

Mustat ballerinat, Ellos Shoes, Pioni

Viikonloppu ollaan tosissaan vietetty rauhassa täällä Järvenpäässä. Syöty hyvin ja nautittu perheen yhteisestä ajasta. Me pienen lapsen vanhemmat ollaan levätty, kun siihen on ollut mahdollisuus. Ihan hirveästi nämä sateiset säät eivät ole meidän juhannusta haitanneet. Jonkin verran meidän juhannuksenviettoa on pystynyt seuraamaan instagram storiesin kautta, jota olen päivittänyt aina silloin tällöin.

Hyvää alkavaa viikkoa ja niille, joiden lomat tästä alkavat, hyvää kesälomaa!

xx
Jenni S.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hei Jenni! Sinulla on massu jo niin sievästi pyöristynyt. Raskausmasut on erityisen kauniita <3 Teidän viikkon kuulostaa juuri niin hyvältä kuin se varmasti on ollutkin. Erityisesti tuo rennosti ottaminen ja lepo ilman sen kummempaa stressaamista kuulostaa fiksulta ja on toteutunut parhaani mukaan omallakin kohdalla :) Täällä Rovaniemellä satelee edelleen kovasti vettä, mutta ei anneta ailahtelevan kesäsään pilata kesäfiilistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä vatsa alkaa olla aikamoinen möhkäle. Ei se viimeksi ollut tällainen pallo näin puolessa välissä. :D Hieman raskauteen liittyviä kuulumisia olenkin suunnitellut blogiin tulevalle viikolle.
      Ja kyllä tuo juhannuksen lepo tuli tarpeeseen. Varsinkin, kun ei täällä Helsingissäkään oikein tiennyt, mitä taivaalta tulee seuraavaksi. Mutta kesä on kesä ja mä olenkin jo vuosikausia ajatellut, että meillä Suomessa se kesä alkaa kunnolla vasta heinäkuussa. :)

      Poista