Blogin suosion merkki: Asiattomat kommentit

heinäkuuta 07, 2017

Viimeisen puolen vuoden aikana blogini kävijämäärät ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Uskon sen johtuvan puhtaasti siitä, että viime marraskuussa supistin blogini aihepiiriä. On ollut ihanaa huomata, että blogini kiinnostaa uusia ihmisiä ja ihan yhtä ihanaa on saada positiivista palautetta kirjoittamisesta. Mutta kai se on niin, että kun blogin suosio kasvaa, myös ne, jotka haluavat pahoittaa toisen mielen, löytävät sen äärelle.

Bloggaajakiusaaminen, nettikiusaaminen, kiusaaminen, asiaton kommentointi

Moni bloggaaja saa paljon ihan aiheetonta lokaa niskaansa ilkeiden kommenttien muodossa. Jossain määrin se kuuluukin osana tähän työhön, mutta olen kuullut niin kamalista kommenteista, että en voi ymmärtää sitä ihmismieltä, joka on ne kirjoittanut. Näistä tapauksista lukeminen on kuitenkin valmistanut minua tulevaan. Niin kauan, kun blogin lukijamäärät pysyivät pieninä, sain nauttia pelkistä positiivisista ja kannustavista kommenteista.

Bloggaajakiusaaminen, nettikiusaaminen, kiusaaminen, asiaton kommentointi

Vähän aikaan sitten jouduin ikävään selvittelyyn erään postauksen kommenttiboksissa. Silloin jouduin toteamaan, että ihan kaikki jutut eivät ole julkaisukelpoisia ja asentamaan blogiin kommenttienvalvonnan. Blogin kommenttiboksi, kun ei ole oikea paikka selvittää minkäänlaista likapyykkiä. Lemmikkien luopumisesta käsittelevään tekstiin sain neuvon antaa lapsi adoptioon kissojen sijaan.

Minun maailmankuvani ei näistä tapauksista juurikaan horjunut ja voin kertoa jo yhden positiivisen kommentin olevan paljon arvokkaampi, kuin kymmenenkään negatiivista. Mutta ei tällainen nettikiusaaminen ole oikeinkaan. Vaikka pystynkin käsittelemään tällaiset asiat nopeasti ja jatkamaan elämääni niitä sen kummemmin muistelematta, kyllä niitä hetken pyörittelee silti päässä.


Bloggaajakiusaaminen, nettikiusaaminen, kiusaaminen, asiaton kommentointi

Inspired by love-blogin Sanna kirjoitti aivan hetki sitten todella hienosti ja lainaan nyt hänen sanojaan; "Kauniiden kuvien, design-esineiden ja matkojen taakse mahtuu monta tarinaa, ja kaikki ne eivät valitettavasti ole yhtä kauniita kuin bloggaajan tuottama kuvavirta. Toivon sinulta lukija, että otat huomioon sen, kun ihailet uutta valaisinta tai kaunista sisustusta -tämän kaiken takana on aina aito ihminen suruineen ja iloineen."

Tämä pätee ihan kaikkiin blogeihin, isoihin ja pieniin.

Bloggaajakiusaaminen, nettikiusaaminen, kiusaaminen, asiaton kommentointi

Minä kirjoitan omaa blogiani rakkaudesta lajiin. Vuosien koulukiusaamisen, sekä masennuksen aikaisen itsetutkiskelun tuloksena tunnen itseni ja kovin monet asiat eivät voi nykypäivänä itsetuntoani hetkauttaa. Olen vahva, eikä sitä voi yksikään ihminen tässä maailmassa muuttaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ymmärtäisin minkäänlaista kiusaamista. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, ei bloggaajan, eikä lukijankaan. Ihan kaikkea ei tarvitse sanoa tai kirjoittaa. Kukaan ei voi sanoa kirjoitetun tekstin perusteella, mitä joku joutuu oikeasti kokemaan tai käymään läpi. Onneksi blogin kasvun näkee myös muista asioista, kuin ikävistä kommenteista.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Tälläisiä kommentoijia löytyy aina, todellakin vaikuttaa, kun kävijämäärät kasvaa, niin kaikenmaailman irvileuatkin löytää tiensä perille. Niitä kun ei huomioi mitenkään, niin aika nopeasti kyllästyvät itsekseen juttelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä ajattelinkin ja kuten sanoin, olin jo vähän varautunutkin tähän. Eikös se sanontakin kuulu, että haukkuva koira ei pure. :)

      Poista
  2. Onpa harmillista, että olet saanut ikäviä kommentteja. Mutta sulla on tosi ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja kehusta. :) Onneksi ikävät kommentit eivät kaada tätä maailmaa. Ja tällaiset positiiviset ova oikeasti kymmenen kertaa arvokkaampia.

      Poista
  3. Hyvin kirjoitettu! Itselläni on tosi pieni blogi joten en ole törmännyt yhteenkään negatiiviseen kommenttiin, mutta olen seurannut vierestä isompien bloggaajien kamppailua tämän asian kanssa. Sitä on niin vaikea käsittää miten ihmiset kokevat netissä voivansa sanoa ihan mitä vain, ja useimmiten jopa piiloutuen anonyymiyden taakse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Itse olen kokenut selvinneeni vielä vähällä, vaikka näitä on tullutkin. En edes halua kuvitella, miltä näistä isoista tekijöistä tuntuu. Luin tekstin jossa kerrotaan yhden bloggaajan saaneen kommenttia siitä, miten joku toivoo tämän syntymättömän lapsen kuolemaa. Aivan hirveää. Minulla ei yksinkertaisesti riitä ymmärrystä tallaisia ihmisiä kohtaan.

      Poista