Häivähdys punaista

by - lokakuuta 12, 2017

Näitä aurinkoisia päiviä, jolloin kuvat on otettu, on jo ikävä. Olen pukeutuessa melko maltillinen värien käyttäjä. Vaatekaappini koostuu lähinnä mustasta, harmaasta, valkoisesta ja farkusta. On minulla myös pari tummansinistä yläosaa, mutta siinä ne värit aika pitkälti ovat. Tähän asti.

päivän asu, ootd, tyyli, äitiysvaatteet, Lindex, Ellos, Cubus, bomber takki, pilottitakki, farkut, trikoopaita, punainen pirintti,

Kuluneena syksynä olen nähnyt yhdessä, jos toisessakin muotiblogissa valkoisia paitoja kirkkaanpunaisella printillä. Katseltuani jonkin aikaa tätä raikasta yhdistelmää, aloin itsekin himoita sitä. Olen nykyisin kuitenkin sen verran varovainen ostosten tekijä, että harkitsen hankintojani aika tarkkaan ja meni pitkään ennen kuin päätin etsiä itselleni vastaavan.

päivän asu, ootd, tyyli, äitiysvaatteet, Lindex, Ellos, Cubus, bomber takki, pilottitakki, farkut, trikoopaita, punainen pirintti,

Omani on Lindexiltä ja juuri nyt vähän piukka. Sattuneesta syystä. En kuitenkaan halunnut ostaa paitaa, joka olisi sopiva vain kuukauden. Onneksi tässä vaiheessa raskautta paidat saavatkin hieman kiristää.

Pidän paidasta todella paljon. Pieni läntti punaista tuntuu juuri nyt yllättävän raikkaalta. Erityisesti näin tummansinisten farkkujen kanssa. Toivottavasti tunne pysyy.

päivän asu, ootd, tyyli, äitiysvaatteet, Lindex, Ellos, Cubus, bomber takki, pilottitakki, farkut, trikoopaita, punainen pirintti,

Laukku LINDEX
Bomber CUBUS
Paita LINDEX
Farkut ELLOS / Tuunatut
Kengät ADIDAS

päivän asu, ootd, tyyli, äitiysvaatteet, Lindex, Ellos, Cubus, bomber takki, pilottitakki, farkut, trikoopaita, punainen pirintti,

Onko siellä joku muu törmännyt saman tyyppisiin paitoihin? Mitä mieltä olet valkoisen ja punaisen yhdistelmästä?

xx
Jenni S.
*Postauksen kuvat: Pinja Tuominen

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Mukavan pirteä yhdistelmä tuo valkoinen paita punaisella tekstillä. Itse vältän valkoista, onnistun aina sotkemaan ja tahraamaan sen jotenkin, mutta muiden päällä se näyttää mukavalta :)
    Oma suosikkiasusteeni on tällä hetkellä villapaita ja sen lisäksi fleeceliivi tai -takki. Lämpöisenä pysyminen on kaikkein tärkeintä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen varsinainen sottapytty ja aika usein kotiin tullessa valkoisesta paidasta saa ryhtyä siivoamaan kahvitahraa. :D
      Ja villapaidat kyllä rulettaa näin viileämmillä ilmoilla.

      Poista
  2. Itse en printtipaidoista juuri innostu tai sitten saa olla joku todella mielenkiintoinen printti. Tämä näyttää kyllä kivan raikkaalta farkun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin kasvaneeni printtipaidoista yli, mutta tämä yhdistelmä iski, kuin metrin halko. Ehkä kohtuus toimii tässäkin asiassa. :)

      Poista
  3. Printtipaidat oikealla tekstillä iskevät minuun! Tekstissä pitää olla joku juju ja tämä toimii minusta :) Haluan itselleni juuri tälläianen - kiitos kun vinkkasit. Raikas Marianne-väriyhdistelmä - tuli mieleen se karkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat Fazerilla tienneet mikä toimii. ;) Kyllä tämä on varsinaisen herkullinen väriyhdistelmä. Ja kiva, jos olin avuksi. Tämä paita ei ollut hinnallakaan pilattu.

      Poista
  4. Itse en tykkää täysin valkoisesta väristä. Mutta joillekin se sopii. Raikas yhdistelmä tosiaan tuo valkoinen ja punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaan makuasioita. Valkoinen on aika tuore tulokas omassa vaatekaapissani, mutta se näyttäisi tulleen ihan jäädäkseen.

      Poista